Skip to content

Osaamisen jakaminen mahdollistaa kokonaisvaltaiset data-alustaratkaisut Loihde Advancella

Data Platforms -ratkaisuilla eli Data-alustoilla pyritään saamaan oikeaa dataa nopeasti asiakkaan liiketoiminnan käyttöön.

Olennaiseen keskittyminen näkyy myös Loihde Advancen yrityskulttuurissa, jossa hypen sijaan keskitytään tiedon jakamiseen. Toimiva kokonaisuus on data-alustan teknologiaa tärkeämpi. 

Liiketoiminnan pitää saada dataa käyttöönsä mahdollisimman hyvin ja nopeasti. Data-alustat ovat yksi kriittisen tärkeä osa tätä palettia.

Data-alustojen avulla tuodaan yhteen yrityksen eri tietojärjestelmiä, jotta saataisiin kokonaisvaltainen näkemys yrityksen asioista ja voitaisiin esimerkiksi nähdä trendejä ja kannattavuutta sekä tehdä suunnitelmia ja ennusteita.

Teknologian kehityttyä myös operaativista toimintaa voidaan hoitaa Data-alustojen kautta. Usein kuitenkin hienot teknologiat saavat liiankin suuren roolin, ja tiedonhallinnan tärkeys unohtuu. Sovellukset eivät kuitenkaan toimi, jos data on huonoa.

Miten Data-alustat voivat auttaa ja mitä ne mahdollistavat

"Eräs asiakas halusi viedä tietovaraston pilveen, mutta me näimme ettei todellinen ongelma ollut pilven puute vaan se, että liiketoiminta sai dataa ulos aivan liian hitaasti. Teimme ehdotuksen data-alustan paremmasta hyödyntämisestä – ja siinä sivussa veimme sen pilveen pala kerrallaan", kertoo Laura Keränen, Loihde Advancen Head of Data Platforms.

Teknologisten hienouksien sijaan suunnitteluvaiheessa pitäisikin katsoa kokonaisuutta. Loihde Advancella on perinteisesti erittäin vahva tiedonhallinnan osaaminen, jota tuodaan mukaan myös data-alustojen rakentamiseen.

Loihde Advancella projekteja ei rajata esimerkiksi Data Engineeringiin tai raportointiin, vaan projektin tavoite voi olla laajemmin datan laadun parantaminen.

Kun datatekemistä tai sen tekijöitä ei haluta lokeroida, vaaditaan laajaa työkalupakkia sekä valmiuksia hypätä roolista toiseen.

"Pääsee olemaan vähän kaikessa mukana, kun ei keskity vain yhteen tehtävään tai teknologiaan. Tällä hetkellä olen Solution Analystina ja Agileakin näyttää tulevan mukaan, kohta varmaan olen Scrum Masterina. Nautin siitä, että on monipuolista ja haastavaakin tekemistä datan parissa, ja laajempia kokonaisuuksia", kertoo aiemmin niin datan kuin liiketoiminnankin parissa työskennellyt Consultant Tytti Söderström.

Liiketoimintaymmärryksen avulla löydetään asiakkaan todellinen ongelma

Data-alustat täytyy tuntea ymmärtääkseen, mikä niissä on olennaista ja tärkeää. Suunnittelutoimisto ei tyydy rakentamaan data-alustaa valmiista paketista.

"Jos kädessä on vasara, näkee helposti joka puolella nauloja. Me usein sanotaan asiakkaalle, että vaikka palkkasit mut tiettyyn tehtävään, teidän todellinen ongelma onkin täällä. Suunnittelutalona me nähdään ja tunnistetaan niitä oikeita kipukohtia. Jokaiseen asiaan löytyy kyllä huippuosaava tekninen toteuttaja meidän yhteistyökumppaneista", Laura sanoo.

Rehellisyyden ja liiketoimintaymmärryksen lisäksi vaaditaan kykyä katsoa kehittämistä kokonaisvaltaisesti. Suunnittelutalon tehtävänä on ennen kaikkea suunnitella ratkaisuja, jotka auttavat liiketoimintaa.

Liiketoiminnan puolella työskentelevät saattavat pelätä IT-osastoa, missä puhutaan kryptisillä termeillä.

"Me ollaan tulkkina, tehdään asioita ymmärrettäväksi ja kerrotaan, mitä pitää tehdä. Tälle ajalle on aika tyypillistä tehdä vaaleanpunaisia pumpulijuttuja, joista saa pöhinää ja julkisuutta. Me ollaan tylsiä ja tehdään kestävän kehityksen ratkaisuja, joista ei ole pikavoittoja jaossa. Joskus meidät pyydetään apuun, kun jotain hienoa ratkaisua ei olekaan saatu tuotannollistettua. Me kerrotaan, mikä jäi tekemättä, ja mitä pitää tehdä, että ratkaisusta tulee kunnollinen", Laura kertoo.

Aikuisten työpaikalla on auttamisen kulttuuri

Kun jokainen työntekijä paitsi pääsee, myös joutuu tekemään muitakin kuin vahvimman oman osaamisensa tehtäviä, on pakko poistua omalta mukavuusalueelta.

"Ihminen ei kehity, jos ei ole vähän epämukavuusalueella. Muuten leipiintyy, eikä asiakaskaan halua sellaista, joka katsoo aina vain samoilla silmillä", Tytti tietää.

Laajan osaamisen ylläpitäminen vaatii aivan erityistä kouluttautumisen ja tiedon jakamisen kulttuuria. Perinteisten työnantajan kustantamien sertifikaattien lisäksi Loihde Advancella on muun muassa opintopiirejä, joissa osaavammat opettavat aiheesta vähemmän tietäville.

Lyhyempiä Data Flasheja on nähty esimerkiksi data-alustoista, tekoälystä ja ketteryydestä. Lisäksi joka torstai juodaan aamukahvit, joissa esitellään jokin tehty projekti. Niiden myötä kollegat tietävät, minkälaista osaamista keneltäkin löytyy. Toimintamalleista tehdään valmiita templateja, jotka tallennetaan Loihde Advancen omaan Toolboxiin.

"Meillä on todella vahva auttamisen kulttuuri, apua saa aina, kun pyydetään, eikä ketään tyrkätä epämukavuusalueelle yksin. Täällä myös ymmärretään, että jokainen osaa jonkun jutun tosi hyvin, eikä itseään ole tarvetta nostaa jalustalle", Laura kuvailee.

"Täällä ollaan tietyllä tavalla rentoja, autetaan eikä istuta tiedon päällä vain itseään nostaakseen. Kysyessä ei tarvitse pelätä näyttävänsä tyhmältä, sillä kukaan ei voi tietää kaikesta", Tytti säestää.

Kun työntekijät tulevat hyvin monipuolisista taustoista ja edustavat erilaisia näkökulmia, korostuu myös erilaisuuden hyväksyminen. Näkemyksensä uskaltaa tuoda esille niin työkavereiden kesken kuin asiakkaallakin. Yhteisöllisyys on tärkeää, mutta ennen kaikkea keskitytään työntekoon.

"Loihde Advance on oikeasti aikuisten työpaikka. Me ollaan loppujen lopuksi tosi epätrendikäs. Ymmärretään, että työ on työtä, tehdään asiat kuntoon ja jaetaan tietoa, että muutkin oppivat. Ylimääräinen hössötys on jätetty pois", Laura kuvailee.

Aikuinen työntekijäkunta ei käytä energiaa eri työpaikkojen kahvitarjonnan tai asiakasprojektien mukavuuden vertailuun. Sen ihan tavallisen kahvikupin ääressä voidaan puhua maailmasta ja maailman tapahtumista. Laura näkee kulttuurissa yhteyden myös asiakastyöhön

"Asiakkaallakin keskitymme siihen, mikä on oikeasti tärkeätä. Elämänkokemus auttaa ymmärtämään, että jokainen asia linkittyy muihin. Keskustelemalla asiakkaan kanssa ja verkostoitumalla nähdään, mikä on oikeasti olennaista", Laura summaa.