IFRS 9 -standardin merkittävät muutokset finanssialan yrityksille

Heinäkuussa 2014 IASB (The International Standards Board) julkaisi lopullisen version vuonna 2008 alkunsa saaneesta IFRS 9 Rahoitusinstrumentit -standardista. Uuden standardin tavoitteena oli vastata silloiseen finanssikriisiin asettamalla rahoitusvaroja ja -velkoja koskevat taloudellisen raportoinnin kansainväliset periaatteet. Lisäksi sen tarkoituksena oli tehdä eri maiden tilinpäätöksistä keskenään vertailukelpoisia.

Uusi IFRS 9 -standardi korvaa nykyisen, vuonna 2001 voimaan astuneen IAS 39 Rahoitusinstrumentit: kirjaaminen ja arvostaminen -standardin. Sen soveltaminen tulee pakolliseksi 1.1.2018 alkaen, mutta sitä voi soveltaa jo aikaisemmin. Uudistus tulee vaikuttamaan jokaiseen yhtiöön, joka laatii kirjanpidon ja tilinpäätökset IFRS-säännösten mukaisesti. Suurin vaikutus muutoksella on finanssialan yrityksiin.

IFRS 9 Rahoitusinstrumentit -standardin keskeisimmät muutokset koskevat kolmea kokonaisuutta, jotka ovat rahoitusvarojen luokittelu ja arvostaminen, arvonalentumisten määrittäminen sekä suojauslaskenta ja liitetietovaatimukset.

1. Rahoitusvarojen luokittelu ja arvostaminen

IFRS 9 -standardi sisältää uuden, kaksivaiheisen rahoitusvarojen luokittelun ja arvottamisen mallin. Se perustuu ensinnäkin arvioon siitä liiketoimintamallista, johon rahoitusvara kuuluu, sekä lisäksi arvioon rahoitusvaran sopimukseen perustuvista rahavirtaominaisuuksista.

Arvioinnin perusteella yhteisön on luokiteltava rahoitusvarat kolmeen luokkaan ja arvotettava rahoitusvarat niiden mukaisesti alkuperäisen kirjaamisen jälkeen. Vaihtoehtoiset luokat ovat

• Jaksotettu hankintameno
• Käypä arvo muiden laajan tuloksen erien kautta
• Käypä arvo tulosvaikutteisesti

Merkittävää IFRS 9 -standardin mallissa on, että rahoitusvarojen luokittelu perustuu jatkossa yhteisön omatoimisesti määrittelemiin liiketoimintamalleihin ja sijoitusten sopimusperusteisiin rahavirtoihin. Käyvän arvon käyttäytyminen säilyy edelleen pääperiaatteena, mutta jaksotettuun hankintamenoon kirjaaminen on mahdollista tiettyjen edellytysten täyttyessä.

IFRS 9 -standardissa rahoitusvelkoja koskevat osuudet säilyvät lähes muuttumattomina.

2. Arvonalentumisten määrittäminen

IFRS 9 sisältää uuden arvon alentumisten määrittämisen mallin. Arvonalentumiset tulee jatkossa määrittää ja kirjata perustuen odotettavissa oleviin luottotappioihin.
Vanha IAS 39 -mukainen ns. toteutuneiden luottotappioiden malli, jonka mukaan luottotappiot huomioidaan vasta niiden tapahduttua, osoittautui riittämättömäksi edellisen finanssikriisin aikaan ja täten korvataan uudessa standardissa.

Uudessa standardissa siirrytään toteutuneiden luottotappioiden mallista aktiivisempaan ns. odotettujen luottotappioiden käsittelytapaan. Uuden mallin soveltamisalaan kuuluvat:

• Jaksotettuun hankintamenoon kirjattavat rahoitusvarat
• Käypään arvoon laajan tuloksen erien kautta kirjattavat rahoitusvarat
• Vuokrasopimuksiin perustuvat saamiset
• Sopimukseen perustuvat omaisuuserät
• Luottositoumukset
• Takaussopimukset

Odotettavissa olevat luottotappiot ovat standardin mukaan todennäköisyyksillä painotettu arvio rahoitusinstrumentin odotettavissa olevista voimassaoloaikana toteutuvista luottotappioista, joissa painotustekijänä ovat toteutuvien laiminlyöntien riskit.

Odotettavissa olevien luottotappioiden määrän tulee kuvastaa todennäköisyyksillä painotettua lopputulemaa. Sen tulee kattaa rahan aika-arvio ja kohtuullisesti saatavilla oleva järkevä ja perusteltavissa oleva tieto sekä historiaa, raportointipäivää että tulevaisuutta koskevat tiedot. Odotettavissa oleva luottotappio määritetään perustuen joko 12 kuukauden tarkastelujaksoon tai saatavan jäljellä olevaan voimassaoloaikaan.

3. Suojauslaskenta ja liitetietovaatimukset

Lähtökohtana IAS 39:n mukaisessa suojauslaskennassa ovat eri suojauslaskennan mallit, jotka ovat käyvän arvon suojaus, rahavirtojen suojaus ja ulkomaiseen yksikköön tehdyn nettosijoituksen suojaus. Nämä mallit ovat edelleen käytössä uudessa standardissa, mutta lähtökohta niiden suorittamiselle muuttuu siten, että suojauslaskennan tulee olla yhtenevää yrityksen riskienhallinnan kanssa.

Uuden IFRS 9 -standardin suojauslaskennan säännösten tavoitteena on auttaa yhteisöjä parantamaan riskienhallintaan liittyviä toimenpiteitä tilinpäätöksissä. Uudessa standardissa suojauslaskennan säännösten soveltamisen perustana on tämän vuoksi yhdenmukaisuus yhteisön määrittelemän riskienhallintakäytännön kanssa. Keskeistä on vaatimus siitä, että suojattavalla kohteella ja suojausinstrumentilla tulee olla todistettavasti taloudellinen riippuvaisuussuhde, eikä luottoriski saa dominoida arvonvaihtelua suojaussuhteessa.

IFRS 9:ssä suojaussuhteita ei tarkastella enää takautuvasti, vaan ainoastaan tulevaisuutta kohden. Tämän lisäksi vanhoista IAS 39:n mukaisista suojaussuhteen 80–125 % tehokkuusrajoista luovutaan ja ne korvataan IFRS 9:ssä suojaussuhteeseen liittyvillä laadullisilla vaatimuksilla.

IFRS 9 lisää suojauksesta tilinpäätöksessä annettavien liitetietojen määrää. IFRS 9 -standardin mukaan yhteisön on vanhojen vaatimuksien lisäksi raportoitava:

• Millä tavalla yhteisö määrittää suojauksen kohteen ja suojaukseen käytettävän instrumentin taloudellisen suhteen tehokkuusarvioinnissa
• Millä tavalla yhteisö määrittää suojaussuhteen ja mitkä ovat mahdolliset suojauksen tehottomuuden lähteet
• Miten suojattaviksi kohteiksi määritellyt riskikomponentit on määritelty

Uuden standardin voimaantulo tuo siis merkittäviä muutoksia ja vaatii tiivistä yhteistyötä yhtiön johdon, kirjanpidon ja tietohallinnon kanssa. IFRS 9 -vaatimusten onnistunut käyttöönotto vaatii yhtiöiltä rahoitusinstrumenttien ja liiketoimintamallien läpikäyntiä sekä muutoksia, joista yhtenä suurimpana on toteutuneiden luottotappioiden kirjaamisen korvaaminen odotettujen arvonalentumisten kirjaamisella. Todennäköisesti erittäin tärkeiksi kehityskohteiksi nousevat olemassa olevan tiedon todentaminen ja käyttäminen IFRS 9 -standardin mukaisesti unohtamatta myöskään tietovarastojen käyttömahdollisuuksia sekä integraatiota eri järjestelmiin.